Arvio: Asmodeus ja 1313 sielua

Lähde: Uusi Suomi, Marja Krons, 26.1.1023

“Runar Schildt, suomenruotsalainen kirjailija-kriitikko, teatterimies ja elokuvien käsikirjoittaja julkaisi 1915 kokoelmassaan huiman kertomuksen Asmodeus ja kolmetoista sielua. Nyt kertomus on sovitettu näytelmäksi Helsingin kaupuginteatteriin. Tarinassa demonien kuningas Asmodeus (Vappu Nalbatoglu) lyö vetoa Helvetin hovimarsalkan kanssa. Vedon voittaakseen Asmodeuksen pitää kolmessa päivässä saada 13 ihmiseltä lupa myydä sielunsa helvettiin.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Näytelmän sovituksen on tehnyt ohjaaja-kirjailija Juha Hurme, joka väliajan ja sovittamansa Schildtin Asmodeuksen jälkeen jatkaa omaa tarinaansa vuoteen 2026, jolloin Helsinki on vedenpaisumuksen vuoksi evakuoitu Lahteen. Tällä kertaa Asmodeuksen pitäisi saada helvettihaaviin 1300 sielua. Ja sehän luulisi someaikaan onnistuvan kevyesti.

Molempien näytelmäosioiden kantava voima on juuri Vappu Nalbatoglu, jonka fysiikka, äänenkäyttö ja mimiikka ovat ällistyttävän hienoja.

Hurmeen versiossa keskeistä on Petra Poutasen moderni musiikki. Näyttämöllä on kaksi livemuusikkoa, jazzmuusikko, basisti Ville Herrala ja sopraano-sellisti Piia Komsi, jonka soolo ei kärsinyt puhenäyttämön akustiikasta tippaakaan. Onhan hän maailman ainoa koloratuurisopraano, joka laulaa ja soittaa selloa yhtä aikaa – niin tässäkin. Herrala ja Komsi vastasivat myös kohtausten musiikkisuunnittelusta, lisämusiikin sävellyksestä, sovituksesta ja improvisoinnista

Pelkistetyn lavastuksen on luonut Katariina Kirjavainen, mainiot puvut Sari Suominen, valot Kari Leppälä ja äänet Eero Niemi. Koko ensemble eli Kai Lähdesmäki, Mikko Vihma, Sari Haapamäki, Paavo Kääriäinen, Tiina Peltonen, Sofia Hilli, Unto Nuora, Tiia Peltonen, Inka Tiitinen ja Mikko Virtanen ovat menossa mukana, sekä vuoden 1913 Helsingissä että Lahdessa, Suomen uudessa pääkaupungissa 2026.

Kun en ennestään tunne Runar Schildtin Asmodeusta, nyt nähtyyn luulisi olevan vaikea syventyä. Vaan ei sentään, nämä tsaarinajan helsinkiläiset ihmiset elivät ja hengittivät, vihasivat ja myivät sielujaan. Kakkososaan eli toiseen, Juha Hurmeen sepittämään dystopiaan oli vieläkin helpompi upota. Lahdesta on tullut vetisen Suomen pääkaupunki ja hyppyritornit monttuineenkin olivat uusiokäytössä. Ihmiset oli jaettu menestyjiin ja turhakkeisiin, vesi oli kortilla ja hiihtomenestystä haetaan keinolatuihin turvautumalla Saudi-Arabiasta. Nauratti, vaikka kenties olisi pitänyt itkeä? Totinen ja hyytävä oli tulevaisuudenkuva, joka loppui yllättävän nopeasti arvausleikkiin. Eli mitä todella tapahtui? Siinäpä riitti mietittävää kotimatkalle.” – Marja Krons, Uusi Suomi, 26.1.2023




Posted

in

, ,

by