Levyarvostelu: “Heinz-Juhani Hofmannia suoraan suoneen pistettynä”

Julkaistu Yle Klassinen sivulla 16.9.2021, kirjoittanut: Kare Eskola.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/09/16/heinz-juhani-hofmannia-suoneen-pistettyna


“Kokemukseni perusteella voin annan sisältövaroituksen säveltäjä Heinz-Juhani Hofmannin ja sopraano-sellisti Piia Komsin uutuuslevystä: Sitä ei kannata kuunnella ennen nukkumaan käymistä. Sellon urahtelu ja sopraanon järkyttävät linjat kaiuttavat hyytävän suoria runotekstejä niin, että levy jää kalvamaan mieltä ja vie unen. Tämä ei tarkoita, että levy “Soita. Kirjoita joskus.” olisi huono – päinvastoin. Piia Komsin tehokas, tarkka ilmaisu vankistaa Hofmannin mainetta modernistina, jonka äärimmäisyys tavoittaa kenet tahansa, joka uskaltaa kuunnella.

Hofmann on säveltänyt levyn laulut selloa soittavalle koloratuurisopraanolle eli käytännössä Piia Komsille. Teksteinä on Tarkovskyn, Salaman, Haavikon ja Anhavan tummasävyisiä, aforistisia runoja sekä Hofmannin oma Kaksi muistijälkeä, jossa hän jatkaa isäsuhteensa työstämistä. Useimmista lauluista kuullaan versiot sekä suomeksi että saksaksi.

Hofmannin musiikki noudattaa eurooppalaisen modernismin parasta perinnettä siinä, että sitä voi kuvailla vain eurooppalaiseksi modernismiksi. Atonaalinen, laajennettuja tekniikoita alati käyttävä musiikki haluaa antaa merkityksen itsessään, ei suhteessa mihinkään muuhun, mutta se merkitys annostellaan suoraan suoneen niin että tuntuu. Paatunutkin kuulija hätkähtää, kun ilmaisu heilahtaa lakonisesta puheesta musiikkiviiltelyyn ja takaisin.

Konsertinomaisesti äänitetty levy osoittaa, että Piia Komsi lienee Hofmannin ilmaisulle ihanteellinen tulkki. Sellon ja laulun yhdistelmässä on rajua kehollisuutta, olkoonkin että Komsi hallitsee molemmat suvereenisti. Saksaa Komsi ääntää suomalaisittain, varmasti säveltäjän toiveiden mukaan, mikä ammentaa kieleen lisää hyytäviä, tukalia merkityksiä.

Hofmannin musiikkiin tutustumista ei varmastikaan kannata aloittaa hänen isoista oopperateoksistaan, vaan nimenomaan tästä levystä, raita kerrallaan, Piia Komsin hallittuina mutta rajuina vetoina. Mutta kuten sanoin, ei ennen nukkumaan käymistä.” (Kare Eskola, Yle Klassinen)


Heinz-Juhani Hofmann: Soita. Kirjoita joskus – Ruf an. Schreib doch mal. – Piia Komsi, sopraano ja sello. (FUGA-9473)



New Solo Album: Soita. Kirjoita joskus.

CD- Levy myytävänä Fugassa 

https://www.fuga.fi/?sivu=detail&id=6419369094737

Kuunneltavana digitaalisesti nimellä Ruf an. Schreib doch mal.

Spotify, Deezer, iTunes, Apple Music, Tidal, Amazon, Radio, AOL, X-BOX Music, Google Play, Youtube.

https://tidal.com/album/186291647

https://music.apple.com/fi/album/ruf-an-schreib-doch-mal/1570407850?ls

Soita. Kirjoita joskus.

Kuva: Maarit Kytöharju

“Kriisi”-konsertti / Kokonainen -festivaali 2021

Levynjulkistamiskonsertti / New Album Release Concert: “Soita. Kirjoita joskus.”

Säveltäjä: Heinz-Juhani Hofmann
Laulu & sello: Piia Komsi

06/08/2021 Seuratalo, Tervakoski.

Kuvat: Maarit Kytöharju

Konsertrecension: Kokonainen festivalen

“Piia Komsi är (..) en sann vokalakrobat som med bergsäkert gehör bemästrar de gigantiska hoppen, höga pianissimona och hysteriska vrålen som Hoffmanns sånger kryllar av, i nästan maneriskt hög grad. Hoffmanns musik är de extrema kontrasternas och Piia Komsi håller inte tillbaka det minsta. Till kontrasterna bidrar att flera av sångerna i den sjudelade sviten kan framföras på finska lika gärna som tyska. – Wilhelm Kvist, Musikredaktör

Läsa hela artikeln här:

Hofmann-soololevy: Soita. Kirjoita joskus. Ruf an. Schreib doch mal.

Solo works by Heinz-Juhani Hofmann
Performer: Piia Komsi, soprano & cello (simultaneously)R


My first contact with Finnish-German Heinz-Juhani Hofmann’s music was about 20 years ago at the Sibelius Academy, when I had the chance to perform his two lieder Paista päivä and Sormet lomittuvat sormiin.  The music and his way of composing for high voice left such a strong impression on me that it led to several other performances and commissions: Pirstaleita for soprano and violin (recorded for the Finnish Radio broadcast company), Paina vasten sydäntä (2010) for two sopranos (premiered with my sister Anu Komsi at Tampere Music Biennale), Hysteria ja rukous/Hysteria and a Pray  for soprano and string quartet (2009) on my SOLARiS album, Kaksi muistijälkeä/Two memorymarks (2012) for my own duo soprano & cello, and the opera Ahti Karjalainen- elämä ja teot (2012).  Our collaboration will continue with a monolog opera Hypatia somewhere around season 2023.

Back in 2016, When I was singing the role of Kraut (and also playing the cello a bit) in Hofmann’s opera Ahti Karjalainen- elämä ja teot in Kokkola, the composer himself came to visit. Ever so modest, Hofmann handed me a pile of new music: solo works for solo voice and soprano-cello combination in two languages, which are now all included in the new album. Just two days before the recording day on July 27, 2020, he composed two more new pieces: Minä olen ajatellut paljon ihmisen mahdollisuuksia tässä maailmassa-ei niitä ole /I have thought a lot about the possibilities of human beings in this world – there are none  and   Ensin on suru elettävä/ At first must the sorrow be lived through. In addition to these, all the pieces in German are world premieres: Zwei Erinnerungen/Kaksi muistijälkeä, Warum trägst du nicht deine Kleider/Miksi et käytä vaatteitasi, Ich kann dich umsonst nicht lieben/En halua rakastaa sinua suotta and Der Sommer ist vorbei/Kesä on mennyt.  

I definitely wanted to include both language versions, Finnish and German, because the language creates  fascinating differences inside the music. This exciting expedition into the relationship between the language and music is a never ending study for researchers of musicology, composers, musicians and listeners alike. So, per favore, here are some live examples.

I am also so proud and happy about getting together with the artist/painter  Sara Orava, who made the layout of the CD and gave her painting Lipas for the cover and booklet (we actually became friends after meeting in adult ballet class). Sara listened to the recording concert session and, inspired by Hofmann’s music, chose one of her paintings. If you like, you can even recycle the album cover as a small poster! I think the album is as much sustainable art for the eyes, as it is art for the ears.

According to the late conductor Paavo Berglund, all recordings amount to cheating. I agree. That’s why I wanted to create a concert situation: a live session  with an actual audience, and just a few whole takes, thus aiming to conserve the unique moment and natural flow of the music.  I wish you an exciting journey into the album!

1. Kesä on mennyt, to a poem by Arseni Tarkovsky

2. Video from a recording session in the church of Viikki (Viikin kirkossa) (27.7.2020)

Zwei Erinnerungen: From the beginning of (alkuosa osasta)  Ich sah wie ein Mann einen andren  schlug,

Säveltäjän sana

Heinz-Juhani Hofmann

Tämän levyn teokset jakaantuvat kahteen hyvin erilaiseen ryhmään. Runoilijoitten teksteihin säveltämäni intiimit laulut olen säveltänyt, aina kun hetki on tuntunut oikealta, vuosien aikana. Runoja en ole aktiivisesti etsinyt, vaan ne, jos sallitaan, ovat löytäneet minut. Joitakin niistä olen kantanut mukanani vuosikymmeniä.

Kaksi muistijälkeä (2012) kuuluu tunnustuksellisten teosteni sarjaan. Se eroaa aika tavalla levyn muusta, lyyrisemmästä sisällöstä. Teoksen toisen osan, Isän kuoleman vuoksi tuntui erityisen tärkeältä, että juuri tämä teos sai myös saksankielisen käännöksen.

Pitkä yhteistyöni Piia Komsin kanssa, joka seuraavaksi johtaa oopperataiteen pariin, saa tämän levyn myötä uuden virstanpylvään. Säveltäjä ei voisi olla imarrellumpi saadessaan lauluilleen niin poikkeuksellisen hienon tulkin kuin Piia Komsi.

Die Werke auf dieser CD sind geteilt in zwei sehr unterschiedliche Gruppen.

Die kurze, intime Lieder, die ich zu den Texten der Gedichter komponiert habe, habe ich im Laufe der Jahrzehnten komponiert, wann immer sich der Moment richtig anfühlte. 

Die Gedichte habe ich mit Absicht nicht gesucht, sondern sie haben, sozusagen, mich gefunden.

Zwei Erinnerungen (2012) gehört zur Reihe meiner konfessionellen Werke. Es unterscheidet sich von die andere, lyrische Lieder.

Wegen des zweiten Teils des Werkes, Vatis Todt, war es besonders wichtig für mich das Werk auf Deutsch zu übersetzen. Mein Vater war ja ein Deutscher; geboren in Zwickau und gestorben in Helsinki.

Meine lange Zusammenarbeit mit Piia Komsi, die als nächstes zur Opernkunst führt, bekommt mit dieser CD einen neuen Meilenstein.

Ein Komponist könnte nicht glücklicher sein, einen so außergewöhnlich guten Interpreten für seine Werke zu haben.

CD- Levy myytävänä Fugassa 

https://www.fuga.fi/?sivu=detail&id=6419369094737

Kuunneltavana digitaalisesti nimellä Ruf an. Schreib doch mal.

Spotify, Deezer, iTunes, Apple Music, Tidal, Amazon, Radio, AOL, X-BOX Music, Google Play, Youtube ainakin löytyy, alla linkit joihinkin:

https://tidal.com/album/186291647
https://music.apple.com/fi/album/ruf-an-schreib-doch-mal/1570407850?ls


Esittäjän sana:
Piia Komsi

Terveisiä Norsunluutornista, täällä on välillä yksinäistä, mutta voi nähdä pitkälle.

Muutama vuosi sitten Ylessä oli Heinz-Juhani Hofmannin säveltäjäkuvahaastattelu, jossa hän kuvaili itseään ja Komsin sisaruksia taiteilijoiksi, jotka elävät Norsunluutornissa. Olen monta kertaa kysynyt itseltäni, onko se totta ja mitä se oikeasti tarkoittaa. Kun tarkemmin ajattelen, täällä tornissa on välillä kylmää ja yksinäistä, mutta täältä näkee hienoja maisemia ja pitkälle.

Muutama vuosi sitten Ylessä oli Heinz-Juhani Hofmannin säveltäjäkuvahaastattelu, jossa hän kuvaili itseään ja Komsin sisaruksia taiteilijoiksi, jotka elävät Norsunluutornissa. Olen monta kertaa kysynyt itseltäni, onko se totta ja mitä se oikeasti tarkoittaa. Kun tarkemmin ajattelen, täällä tornissa on välillä kylmää ja yksinäistä, mutta täältä näkee hienoja maisemia ja pitkälle.

Kun tilasin 2011 Kaksi Muistijälkeä sopraanosellolle, yhden ihmisen duolle, olin jo esittänyt ja kantaesittänyt useita hänen teoksiaan (Pirstaleita sopraanolle ja viululle, Paina vasten sydäntä kahdelle sopraanolle) ja levyttänyt jousikvartetin kanssa Hysteria ja Rukouksen. Kahden muistijäljen kantaesityksen (2012) jälkeen oli selvää, että yhteistyömme jatkuu soolokappaleiden merkeissä, edelleen, kun seuraavana projektina tulee olemaan Heinz-Juhanin ooppera Hypatia. Kun olin tekemässä toistamiseen Krautin roolia oopperassa Ahti Karjalainen-elämä ja teot (Kokkolassa 2016), antoi Heinz-Juhani erään näytöksen jälkeen nuottikansiollisen uusia soolokappaleita, jotka kaikki ovat nyt tässä levyllä. Kaksi päivää ennen levytystä Heinz-Juhani toimitti minulle vielä juuri säveltämänsä uusimmat kappaleet Minä olen ajatellut paljon ja Ensin on suru elettävä. Näiden kantaesitysten lisäksi kappaleiden saksankieliset versiot ovat kaikki kantaesityksiä. Halusin ehdottomasti sisällyttää tähän levyyn Heinz-Juhanin tekemät sekä saksankieliset että suomenkieliset versiot kappaleista Kaksi muistijälkeä, Miksi et käytä vaatteitasi, En halua rakastaa sinua suotta ja Kesä on mennyt. Tämä tutkimusmatka kielen ja musiikin suhteeseen on askarruttanut monia tutkijoita ja aiheesta tehdään jatkuvasti lisää tutkimuksia. Tarjoamme Hofmannin kanssa nyt tutkijoille oivan tilaisuuden tämän aihepiirin analysointiin käytännössä. 

Olen ylpeä ja kiitollinen saadessani tehdä yhteistyötä kuvataiteilija Sara Oravan kanssa, jonka teos ”Lipas” pääsi levyn kansikuvaksi ja maalauksen eri osat kuvittavat kansien lisäksi levyn sisävihkoa ja koko ulkoasua. Sara Orava valitsi juuri tämän maalauksensa kuultuaan levytyskonserttisession kokonaisuudessaan. Levyä voi siis uusiokäyttää myös tauluna, jos niin haluaa.

Paavo Berglundin sanoin levytykset ovat huijausta. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Halusin tehdä tämän levyn edellisen soololevyni Solariksen tapaan live-konserttitilanteessa ja isoina kokonaisina ottoina yrittäen säilyttää hetkessä elämisen keskittymisen ja tunnelman sekä musiikin virtauksen. Ainut tämän levyn mauste, joka liittyy korona-aikaan tulee yleisön määrästä – yleisöä oli kolme henkilöä. Mutta tunnelma oli sitäkin intensiivisempi.

Kiitän Viikin kirkkoa ja seurakuntaa hienon levytyspaikan antamisesta! Kiitos myös äänittäjä Taavi Oramo, kuvataiteilija Sara Orava ja videoija Leevi Oramo yhteistyöstä ja henkisestä tuesta! Ja kiitos Taikelle projektin tukemisesta ja mahdollistamisesta! 

Kiitos Heinz-Juhani!! 

Cello Fest 2021: Gala Concert

Aija Puurtinen: Noaiddi & Beaivi Ahcazan (Witch and Sun my Father)

Piia Komsi, soprano coloratura
Lauri Kankkunen, Lauri Rantamoijanen, Jaani Helander, Laura Martin, cello


Preview: Heinz-Juhani Hofmann: Der Sommer ist vorbei

Please enjoy this first excerpt of a new recording of solo pieces by Heinz-Juhani Hofmann, performed by Piia Komsi.

Der Sommer ist vorbei is a poem written by Arseni Tarkovsky.


RSO: John Storgårds johtaa Live-taltiointi 11.12.2020

https://areena.yle.fi/1-50570930

Radion sinfoniaorkesterin konsertin ohjelmassa on Unsuk Chinin taiturillinen teos Cantatrix sopranica, jonka solisteina laulavat sopraanot Piia Komsi ja Anu Komsi sekä kontratenori Pasi Hyökki. Teoksen nimi tarkoittaa sopraanolaulajaa, ja säveltäjä kirjoitti sen nimenomaan Komsin sisaruksia varten. Kokkolalaissyntyiset kaksoset Anu ja Piia Komsi ovat kummankin oman uran rinnalla laulaneet yhdessä koko elämänsä, taaperoikäisten yhteisestä St Pauli ja Reeperbahn -esityksestä heille omistettuihin nykymusiikkiteoksiin maailman metropoleissa. Lotta Emanuelsson tapasi sisarukset RSO:n harjoitusten lomassa Musiikkitalon aulassa.  (Teksti Yle Radio1, Areena audio)

Linkki haastatteluun:

Ennen illan konserttia: Kaksoset ja kollegat

 

John Storgårds, kapellimestari

Solistit: Anu Komsi, Piia Komsi ja Pasi Hyökki.

Ohjelma:
Einar Englund: De profundis.
Unsuk Chin: Cantatrix Sopranica. Pjotr Tshaikovski: Entr’acte Hamlet.
W. A. Mozart: Sinfonia nro 26 KV184/161a.

Suora lähetys Helsingin Musiikkitalosta 11.12.2020.

 

RSO Live Broadcast: John Storgårds & Anu ja Pia Komsi & Pasi Hyökki

Perjantai 11.12.2020 klo 20.00Musiikkitalo, Konserttisali

Yle Radio 1 & Yle Areena & Yle Teema & Yle TV 1


Finnish Radio Orchestra (RSO) – Live television & radio broadcast
Dirigent:  John Storgårds

Sopranos: Anu Komsi and Piia Komsi
Contratenor: Pasi Hyökki

Ohjelma / Programm:

Einar Englund: De Profundis
Unsuk Chin: Cantatrix Sopranica
Pjotr Ts?aikovski: Entr’acte (Élégie), näytelmämusiikista Hamlet op. 67a
W. A. Mozart: Sinfonia nro 26 Es-duuri

Konserttiin ei viranomaisohjeistuksen takia oteta yleisöä, vaan se kuullaan suorana lähetyksenä Yle Teemalla, Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä.

YLE RSO event page

Trasimeno Music Festival 2019: Sky Shopping – Homage to Brahms by Jovanka Trbojevic

Piia Komsi, soprano and cello Sala Podiani, Galleria Nazionale dell’Umbria, Perugia, Italy 4 July 2019 Photos: Eleonora Dottorini @ Studio diFoto Jovanka Trbojevic (1963 –2017)

Sky Shopping – Homage to Brahms – for coloratura soprano and cello

“Sometime ago I sat beside Piia Komsi’s twin sister Anu at a concert, getting ready to listen to Brahms 2nd piano concerto. I gave my compliments to Anu on her dress, and she answered “Thank you. I began shopping five years ago in Porto”. Brahms started. After the concerto’s second movement, Anu whispered: “Yep, that Brahms never got that Clara”. We had a lot of fun that evening. And Anu’s words got stuck in my mind. Later on I wrote them down and created a new concept around them. Brahms must have inspired me! I wrote a kind of nonsense text, with romantic connotations and sarcasm towards contemporary values. I wrote names of clothing items, with exaggerated excitement of shopping, and scientific names of cloud types in Latin, with descriptions of their heights and shapes, and of consistency of different cloud classes. I mentioned the contemporary Mecca of everything one can think of –the great New York. The famous words “Dr. Livingston, I presume?” turned into something else, etc. Chaotic! – like the world around us. But there is a romantic longing for the past, too. Sky Shopping is especially composed for Piia Komsi. It’s got enough challenge for one person, I presume.” © Jovanka Trbojevic